Minä ja Oriflame

Minun Oriflame-tarina

Koska Oriflame on ollut vahvasti mukana siinä tarinassa kuinka minusta tuli kosmetologi. 
Haluan kertoa myös oman tarinani kuinka minusta tuli osa suoramarkkinointia.

Eletään vuotta 2015, olen vielä äitiyslomalla. Minulla on viisi lasta ja vietän ihan tavallista perheenäidin elämää.

Lapset nukkuivat yläkerrassa tavalliseen tapaan päiväuniaan. Päätin istua hetkeksi alas sohvalle juoden kahvia ja selaamaan somea, ihan niinkuin päivittäin oli tapanani ottaa itselleni hetki "omaa aikaa".
Selailin kännykälläni Facebookkia ja silmiini osui ilmoitus Oriflamen toiminnasta, nyt voisi päästä mukaan. Hetkeäkään miettimättä laitoin viestiä ilmoituksen laatijalle. Toiminta kuulosti mukavalta ja turvalliselta, ja tuotteet olivat minulle kuitenkin jo ennestään tuttuja ihan lapsuudesta asti. Heti mieleeni juolahtivat muistot, kuinka hienoa oli seistä tädin varastossa ja tuoksutella ja hieman meikkailla, ja aina sieltä sai jotain kotiin tuotavaa mukaansa. Edelleen tuotteet ovat yhtä ihania kuin muistin. Laadukkuuden lisäksi ne ovat kohtuuhintaisia, jokaiselle löytyy jotain.
Ensin ajattelin tilata tuotteita vain itselleni. Pian kuitenkin jo kerroin ystävilleni asiasta, ja he innostuivat tilaamaan kauttani. Muutaman päivän jälkeen managerini ohjeistuksella ja muilta vinkkejä katsoen perustin omat sivuni Facebookkiin. Näin voisin saada näkyvyyttä ja asiakaskuntaa enemmän. Innostus alkoi kasvaa kasvamistaan. Ensimmäistä jaksoani oli jäljellä reilu viikko ja minua jännitti. Sain kuitenkin nopeasti kasaan aktiivisuusrajan ja kaksi nimivihjettä. Nyt olin päässyt Oriflamen makuun.

Tästä pääset tutustumaan Oriflamen tuotteisiin ja kauppaani.


"Ilman omaa tiiminvetäjääni ja aluejohtajaamme en olisi koskaan selvinnyt matkallani tänne asti ja näin nopeasti. Olen saanut heiltä etänä ohjeistusta mielettömät määrät. Lisäksi olen päässyt osallistumaan ihonhoidon koulutukseen. Olen saanut itselleni "syyn" viettää enemmän omaa aikaa, ja tätä aikaa minä rakastan! Ilmaisia lahjoja, matkoja, uusia ystäviä ja itsensä ylittämistä. Matkalla olen huomannut menettäneeni osan sydämestäni tähän työhön. Olen äärettömän kiitollinen asiakkailleni, tiimiläisilleni ja perheelleni, uskomaton matka! En vielä tiedä, mikä yllätys minua odottaakaan ovien takana, se nähdään askel askeleelta. Ensi vuodelle onkin jo tavoitteita!"

Ylläolevan lainauksen olen kirjoittanut 2015 vuoden lopussa. Silloin en todenteolla tiennyt mitä Oriflame minulle vielä antoi.


"Oriflame on loistava mahdollisuus jokaiselle, joka haluaa ansaita lisää ja kehittää itseään henkilökohtaisesti. Tätä kuvaa Oriflamen bisnesmallin tunnuslause Tienaa jo tänään, toteuta haaveesi huomenna (Make Money Today and Fulfil Your Dreams TomorrowTM). "

Vuosien varrella olen saanut ihania uusia ystäviä ympäri Suomen. Olen päässyt pienimmille matkoille. Viime kesänä pääsin myös ilmaiseksi Välimeren risteilylle, joka on ollut elämäni To Do-listalla.
 Oriflame on ollut minun mukanani kokoajan tähän pisteeseen asti mitä minä nyt olen, vaikka minulla on matkan varrella tullut vastaan ylä-ja alamäkiä. 
Oriflame taitaa olla aika iso osa minua!

 Voit tutustua halutessasi Oriflamen toimintaan tästä.






 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä on mikroneulaus? Sisältää tutustumistarjouksen

Maaliskuussa kävin kouluttautumassa mikroneulaukseen ja nyt minulla onkin ilo esitellä uusi palvelumme mikroneulaus. Hoito itsessään ei...